23.3. – olen ollut vähän
laiska. Muutaman viikon aikana yrittänyt lähes joka päivä saada itseäni
kirjoittelemaan tänne miten päivät ovat vierähtäneet, mutta yritykseksi on
jäänyt. Nyt kun on kulunut jo kuukausi ensimmäisestä
bloggauksestani, on aurinkorasvat jätettävä hyllylle ja keskityttävä
kirjoittamaan.
Asun kahden tzekin ja yhden
italialaisruotsalaisen vapaasukeltajan kanssa isossa omakotitalossa. Meininki
on rentoa. Vuokraa maksan 200e kuukaudessa. Jokaisella on oma huone missä
mukavasti köllötellä. Minulla on huoneessani jopa muovinen joulukuusi tekemässä
oloni kotoisaksi. Kokkailemme useasti porukalla omassa keittiössä, koska
ravintolassa syöminen on suht tyyristä. Monesti on kuitenkin laiskuus iskenyt
ja tullut herkuteltua baarissa mm. Beef sisigiä (suht tulista naudanlihaa,
jonka päälle pläjäytetään muna, mikä sotketaan kauttaaltaan) ja talon
ykkössuosikkia burgeria, johon on kiva tursasta kunnolla bbq-soossia :P Annokset
ovat n. 5€ luokkaa. Täällä Binucot beachilla on kolme ravintolaa. Yksi on nyt
aussien pitämä paikka, missä en ehtinyt käymään ennen heidän sulkemistaan.
Toinen on resortin omistajan äksypekan omistama rafla, missä olen käynyt vain
kerran, ja viimeiseksi jäi, koska kana oli sitkeää ja perunat eivät olleet
kypsiä. Kolmas, kaikkien suosikki on kahden saksalaisen pitämä ravintolabaari.
Ainut baari koko saarella, mistä saa hanaolutta(0.5l 1,5€), ja vielä ihan
suuhun käyppee! Ruoka on mainiota ja avonaisessa rantabaarissa viihtyisä olo
ihmisen! Silloin tällöin laulamme videokea siellä. Kolmisen viikkoa sitten
täällä oli pari norjalaista nuorta miestä. Oli viikonloppu ja fiilis alkoi
kohota kaikkien laulaessa videokea. Norjalaiset pyysivät minut mukaan towniin
baariin. Nousimme lava-autoon, ja katosta oli kiinni pitämistä, koska kuskilla
oli selvästi enemmän kiire perille kuin meillä. Oli melkoisen hurjaa kapeilla
mutkittelevilla teillä kun kuski paineli varmaan satasta parhaimmillaan.
Mietin, että kohta varmaan tapahtuu jotain. Ei hetkeäkään kun vuohi käpsötteli
rauhaksiin tien yli ja PUM! Suoraan auton alle. Kuski ei piitannut mitään vaan
jatkoi kaahailua L Vuohi parkaa, mutta me selvisimme sentään ehjinnahoin
perille. Baarissa soitti paikallinen coverbändi tuttuja kipaleita. Paikalliset
tuntuivat olevan iloisia ja morjenstelivat meille baarissa. Itse jutustelin
bändin laulajan kanssa musiikista heidän taukonsa aikana. Fiilistelimme, söimme
ja joimme, minkä jälkeen oli palattava taas tuon hurjapään kyytiin. Paluumatka
sujui sentään ilman kuolonkolareita.
Palaan muistelmissani nyt kuukauden
takaiseen:
Lähdin jälleen Deon matkaan
kalastajakylään Talisaihin. Kävimme kaupassa hakemassa rakennustarvikkeita
kalastajakylän rantaan suunnitteilla olevaan uuteen majaan, jota Deo tulisi
käyttämään tukikohtana turistien kanssa. Paku ahdettiin täyteen erinäistä
rompetta, minkä jälkeen lähdimme etenemään satamaan. Perille saavuttuamme
roudasimme veneestä kaiken tavaran rantaan odottelemaan seuraavan päivän
rakennustalkoita. Istuimme iltaa rannalla ja Deo suunnitteli paikallisten
kanssa mitä huomenna tullaan tekemään. Turinoitten jälkeen oli aika ripustaa
hammocit ja käydä potslojjaa. Kipeän alaselän vuoksi ei meinannut uni tulla,
mutta mikäs siinä oli makaillessa ja katsellessa merelle.
Aamulla alkoi kaivon
rakennus. Deo suunnitteli, että hän tekee pienen keittiön bambumajan viereen,
jotta voisi kokkailla turisteille retkien jälkeen, joten hän tarvitsi oman
kaivon ja veden tiskejä varten. Pojat alkoivat kaivaa metri kertaa metri
–kuoppaa minun toimiessa lähinnä työnjohtajana.
Oli lounaan aika. Kalastaja toi tuoreet fisut suoraan grillille. Kaloja
ei perattu. Nähtävästi on suurta herkkua syödä kaikki mitä kalasta irtoaa
lukuun ottamatta päätä ja ruotoja. Joukkoon liittyi iäkkäämpi mies, joka
tervehdettyämme toisemme sanoi: ”Tom, when I came here and see you first time,
I know we love eachothers. You love me, I love you. I feel it in my heart.”
Tätä jatkui seuraavat parituntia, ja aina säännöllisin väliajoin hän kertoi
saman asian ihan kuin ei olisi muistanut kertoneensa sitä jo aiemmin. En tiedä
vaikuttiko asiaan se, että hän alkoi olla jo melkoisessa maistissa. Aina kun joku
uusi henkilö tuli seuraamme mies sanoi: ”See my new friend Tom, we love
eachothers!”. Mies kyseli olenko sinkku, hänellä olisi minulle tyttöystävä
valmiina. Pyysi jo lähtemään hänen kanssaan kotiinsakin, mutta sanoin, että
ehkä seuraavalla kertaa tulen tapaamaan hänen tyttäriään. Hän opetti minulle jo
valmiiksi miten sanoa minä rakastan sinua ja kaunis Tagalon kielellä. ”Ma
halkita, maganda”, siinä olivat ensimmäiset oppimani sanat, enkä ole muita
juuri käyttänytkään tähän päivään mennessä, paitsi ”salamat”, mikä tarkoittaa
kiitos.
Nykyisen bambumajan viereen
alettiin suunnittelemaan uutta majaa. Tolpat pystytettiin valmiiksi, kunnes yksi sisarkunnan
maanomistajista ilmaantui paikalle. Nainen vaikutti hyvin kiihtyneeltä ja kävi
pitkän väännön Deon kanssa. Kuulemma yksi neljästä sisaresta ei halunnut antaa
lupaa uuden majan rakentamiseen heidän mailleen, ilman että saisi suurempaa
vuokraa, mitä oli aiemmin sovittu. Nainen luuli, että minä olen valloittamassa
heidän tiluksiaan, olenhan valkoinen, vaikutin rikkaalta J Kaivo oli jo lähes valmis ja majaa oltiin alettu
rakentamaan, mutta lähtö tuli. Jouduimme roudaamaan kaikki rakennustarvikkeet
pois heidän maapalstaltaan ja siirtymään 200m sivumpaan ystävällisemmän
henkilön maille. Siellä oli valmiina jo isompi bamburakennus, mikä kuitenkin
vaatii korjausta. Emme jääneet kalastajakylään pidemmäksi aikaa, vaan päätimme
palata myöhemmin jatkamaan.
Paluumatkaamme valaisi
täysikuu. Pysähdyimme pariin otteeseen ihailemaan kuinka nätisti kuu
mollottikaan taivaalla. Palattuamme Binucot beachille oli aika laulella parit
videoket ja mennä nukkumaan omaan petihin.
Kalastajan räpylä ja lasit |
Yksi kämppiksistäni Wildor kysyi haluaisinko oppia vapaasukeltamaan. Hän oli vasta valmistunut vapaasukellusohjaajaksi ja pyysi minua ensimmäiseksi oppilaakseen. Totta kai haluan kokea kaikkea uutta ja jännää, joten aloitimme kurssin. Vietimme aamupäivän teorioita opiskellen sekä hengitysharjoituksia tehden kuin kala kuivalla maalla. Mahdoinko pidättää hengitystäni 2min 30sek. Vedimme kumipuvut päälle ja siirryimme veteen.
Ensimmäiseksi Wil näytti
minulle tekniikoita, miten pinnan alle tulee oikeaoppisesti siirtyä. Tein
ensimmäiset harjoitussukellukset noin viiteen metriin ennen kuin siirryimme
syvemmälle. Harjoittelin ensin sukeltamista pohjaan menevää narua hyväksikäyttäen. Naru on myös turva, jos pinnan alla tapahtuu kovia virtauksia,
niin narusta vetämällä saa itsensä takaisin pintaan helpommin. Seuraavaksi
harjoittelimme duck diveä. Siinä sukelletaan narun vieressä räpylöitä käyttäen.
Kun olin muutaman kerran käynyt pinnan alla pyörähtämässä, päätin kokeilla
vähän syvemmälle. Rentouduin pinnalla, hengittelin rauhaksiin, hain rauhallista
olotilaa aloittaakseni sukelluksen. Vedin massun täyteen ilmaa ja vielä
viimeiseen asti rintaan ja pulahdin pinnan alle. Saavutin 10 metrin rajan, joka
oli merkattu tennispallolla, mutta olisin halunnut mennä vielä vähän
syvemmälle. More is more! Päätin kuitenkin noudattaa kurssin normeja ja
käännyin takaisin pintaan. Ei tuntunut, että happi olisi loppu, joten tiesin,
että seuraavalla kertaa 15 metrin rajapyykki on suht helposti saavutettavissa.
Sukellusten jälkeen harjoittelimme vielä rescueta, miten toimia jos kaveri
menettää tajuntansa. Wil sanoi, että olin helppo ja hyvä oppilas, siitä on hyvä
jatkaa. Kurssin teoriaosuus kesti n. 4 tuntia ja vedessä olimme pari tuntia.
Suosittelen kokeilemaan! Nyt olen AIDA:n virallistama vapaasukeltaja.
No mitä muuta me täällä
oikein puuhaamme:
On tullut vapaasukelleltua,
snorklailtua, laitesukellettua, retkeiltyä metsässä, lenkkeiltyä, joogattua,
lueskeltua, jamiteltua ja lauleskeltua. Skootterilla on ollut mukava pörrätä
towniin ostoksille ja hierontaan. Kerran on käyty myös punttisalilla siellä,
minkä jälkeen oli mukava ottaa tunnin kokovartalohieronta 4 euron hintaan!
Paikallisella torilta olemme ostaneet pääasiassa vihanneksia, koska päivän
paahteessa ollutta lihaa ei tee mieli suuhunsa pistää. Kalat makaavat ilman
jäätä sisukset perkaamattomana ja kaikkialla pyörii kärpäsiä, NAM NAM! Ehkä sen
vuoksi olen kerrankin säästynyt perinteiseltä ulkomaanmatkan mahataudilta,
koska ei ole tullut pistettyä suuhun muuta epäilyttävää kuin katukioskista
ostamani uppopaistettu tikku, minkä kuulin syödessäni sen olevan kanan suolta.
En edes viitsinyt kysyä mitä ne uppopaistetut pallukat pitivät sisällään,
joilla sen jälkeen herkuttelin.
Ai niin, reissun
alkuvaiheilla Deo esitteli minulle vaimonsa, joka oli myymässä kadulla
paikallisten herkkua Ballotia. Ballot on kananmuna, jossa on johonkin asteeseen
kehittynyt sikiö. Munasta avataan kärki, laitetaan vinegaria kyytipojaksi ja
ryystetään liemi. Sen jälkeen lisätään suolaa ja vinegaria, ja haukataan
epämääräisestä mustahkosta klöntistä palanen. Näky oli ällöttävä, eikä makukaan
kauheasti kehoittanut jatkamaan, mutta kohteliaisuuttani söin kaiken.
Suomalainen Moon sanoi, että se on samalla tavalla heille herkku kuin meille
karjalanpiirakka. No, kaikilla on mieltymyksensä… Palanpainikkeeksi on
toisinaan tullut (vapaa-ajalla) jokunen 1.5 euron iso hanakin lipastua. Kantaravintolamme
on saaren ainoa josta saa hanaolutta. Heiltä löytyy mielikseni myös
karaokelaitteet :)
Kaksi viikkoa sitten pääsimme
ensimmäisen kerran laitesukeltamaan. Saarella asuu Sveitsiläislähtöinen mies
Heinz, kenellä on oma kompressori ja pelit ja vehkeet. Hän tuli hakemaan meitä
ja tarjosi meille sukellusretken veneellään. Seurailin vierestä kuinka hän
täytti sukellustankkeja mitä ihmeellisempiä härveleitä käyttäen. Keli oli
suloinen ja odotukset kovat, koska olin odottanut laitesukeltamaan pääsyä jo pitkään.
Viime sukelluksistani Kroatiassa on jo lähes kaksi vuotta, joten halu päästä
itse asiaan oli melkein kuin innokkaalla neitsytpojalla.
Laivapojat auttoivat meitä
kantamusten kanssa, jonka jälkeen pääsimme starttaamaan hienolla paatilla.
Aurinko kimalteli vedenpinnassa, jylhät kallionseinämät olivat näyttäviä, olo
oli odottava. Veneilimme lähelle omaa tukikohtaamme Binucot beachia. Muistin
jopa perusjutut laitteiden kytkennästä ja sain itseni valmiiksi – oli aika
läsähtää veteen. Minulla oli 8kg painovyö, mutta en meinannut millään vajota
pinnan alle. Sanoin jo tänne lähtiessä, että mahtaa olla melkoinen näky kun
suomalainen valas rantautuu Filippiineille. Siinä se nyt killui pinnalla vaikka
tarkotus oli sukeltaa. No, otin kaksi kiloa lisää painoja, ei vaikutusta.
Lopulta minulla oli 12kg lisäpainoja, ja vihdoin aloin vajota. Hengitys kävi raskaaksi ja fiilikset olivat
melkein samat kuin seitsemän vuoden takaa ihka ensimmäisellä sukelluksella
Kambodzassa, missä suoritin Advanced Open Water –kurssini. Päästyämme pariin
kymmeneen metriin hengitys alkoi rauhoittua ja jännitys pikkuhiljaa kaikota kun
näin taas jotain muutakin kuin sumuista vettä. IHANAA, totesin, kun tajusin
olevani pitkästä aikaa meren rauhassa ajatuksissani vain se, mitä teen nyt.
Katselimme koralleja ja erilaisia kaloja noin puolen tunnin ajan, jonka jälkeen
nousimme takas veneeseen odottelemaan toista sukellusta.
Siirryimme etäämmälle
Binucotista kallionseinämien viereen etsimään luolaa. Toisen sukelluksen aikana
fiilikseni oli jo paljon rauhallisempi ja sukellus tuntui rennolta. Oli melko
nättiä sukellella koralliseinämän vieressä, mikä jatkui syvyyksiin. Käväisin 34
metrissä, ja halu oli painua syvemmälle, mutta Chloe vinkkasi että tuleppa
takaisin ylöspäin, jolloin muistin, että AOW-luokituksella on lupa mennä vain
30 metriin. No, kaikki kielletty tuntuu aina kiehtovammalta… Emme löytäneet
luolaa, mutta luolan kaltaisen paikan. Sukelsimme kallioiden alle, missä näkyi
reikä kallioissa, mistä aurinko kivasti pilkisti valaisten spottimme. Siisti
paikka! Siellä vettä oli vain 3-6 metriin, joten käännyimme takaisin syvemmille
vesille. Hauskan näköisiä kaloja ja muita pikkuotuksia aina muutamista
millimetreistä isompiin vonkaleisiin. 34 minuutin sukelluksen jälkeen palasimme
syömään eväitä ja lähdimme takaisin Heinzin tiluksille.
First Byddy Diversin shoppi oli resortilta vuokralla. Olen päässyt todistamaan pariin otteeseen omistajan äkäistä käyttäytymistä, koska hänen mielestään häntä ei arvosteta. Hän uhkaili, ettei kukaan tule onnistumaan bisneksissään tällä rannalla, hän pitää siitä huolen. Hän vaikuttaa olevan jonkinlainen rannan omistaja omien puheidensa mukaan, koska oli täällä kuulemma ensimmäinen. Erimielisyydet ovat johtuneet rahasta. Toisella kertaa kun hän tuli huutamaan, silloin oli aika pakata kimpsut ja kampsut kasaan, ja siirtää ne pois hänen tiloistaan. Aloin jo miettiä, mitä työssäoppimisestani tulee täällä kun meininki on tällaista. Aloin harkitsemaan siirtymistä Thaimaahan jos saisin sieltä harjoittelupaikan. Olisin päässyt vaihtamaan Koh Tao Diversille tai Phukettiin First Buddylle, mutta esteeksi tuli raha L Lentoliput kustansivat liikaa, eikä Visaluottoni ole loputon. Olisi myös ollut kuluttavaa reissata kaksi päivää suuntaansa ja menettää n. 4 vuorokautta reissaamiseen jäljellä olevasta kuukaudesta. Päätin siis jäädä tänne auttamaan uuden shopin pystyttämisessä. Paikka on valittu mihin shoppi tulee vuokralle, nyt on vain kysymys milloin alkaa tapahtua.
Pari viikkoa sitten kävimme
paikallisten opastamana tutkimassa kahta lepakkoluolaa. Ensimmäinen oli suht
lähellä taloamme, mutta toisen saavuttamiseksi piti samoilla ylös vuoren päälle
ja sieltä jonkin matkaa alas, tulipa kuntoiltua! Luolat olivat nättejä,
lepakoita lenteli runsaasti. Palattuamme retkeltä vierailimme paikallisen
perheen pihalla, jossa narttu imetti pentujaan, kana juoksenteli tipujensa seuraamana,
vuohet kipittelivät keskenään, kissa kehräsi jaloissa, apina hyppi narun
päässä. Kaikkea kanssa! J Wil nosti yhden nuorukaisen kilipukin syliinsä ja sai
näyttävät peräpäänruilautukset rinnuksilleen :D Apina oli hassu, läpsytteli
jopa koiraa persiille.
Helpompikulkuiseen lepakkoluolaan menimme maksavien venäläisturistien kanssa. Matka ei ollut niin rasittava ja sijaitsi lähempänä rantaa. Se oli ehkä vaikuttavin luola kaikkine onkaloineen. Yksi turisteista ei uskaltautunut luolaan ollenkaan.
Vihdoin ja viimein saimme
ensimmäiset neljä maksavaa asiakasta sukeltamaan. Ensimmäisen sukelluksen
teimme aamulla suoraan rannasta tutkien lähialueen koralleja ja kaloja reilussa
kymmenessä metrissä. Kaikki sujui hienosti ja porukka oli tyytyväistä. Toiseen
sukellukseen lähdimme veneellä vähän etäämmäs kallionseinämien viereen. Juuri
kun olimme laskeutuneet reiluun viiteen metriin, yksi sukeltajista vinkkasi,
että vilasehan taaksesi. Käännyin
rauhaksiin ja sydämeni meinasi pysähtyä nähdessäni valashain uiskentelevan
viiden metrin päässä minusta. Naamani olisi ollut varmaan hyvin kuvauksellinen
juuri tuona hetkenä. Hetken järkytyksen jälkeen tajusin, ettei tuo noin
seitsemän metrinen fisu tee minulle pahaa, joten aloin liikkumaan sitä kohti,
mutta se katosi yhtä nopeesti kuin oli tullutkin. Huisi näkymä, huisi kokemus!
Jatkoimme sukellusta fiiliksissä. Yhdellä sukeltajista oli ongelmia
paineentasauksen kanssa. Hän alkoi hengittää raskaasti ja menetti nopeasti
neljäsosan tankkinsa ilmasta. Chloe pyysi hänet sukeltamaan vierellään ja antoi
oman vararegulaattorinsa, jotta tämä pystyisi sukeltamaan yhtä pitkään muiden
kanssa. Ongelmat jatkuivat paineentasauksen kanssa, ja lopulta hänelle tuli
verta maskiin. Chloe vei pariskunnan pinnalle ja minä jatkoin sukellusta toisen
pariskunnan kanssa. Näin hienoja ilmiöitä koralliseinämässä sekä monta uutta
kalalajia, jotka maastoutuivat värityksellään koralleihin. Reilun puolen tunnin
sukelluksen jälkeen palasimme pinnalle fiilistelemään näkemäämme valashaita.
Chloe sanoi, ettei ole koskaan kuullut näillä seuduin kenenkään nähneen
sellaista. Paineentasauksesta kärsivälle ei kuitenkaan sattunut verta vuotavaa
nenää enempää. Hän meni lääkitsemään itseään baariin sen rannalle päästyämme.
Chloen kanssa pesimme ja järjestelimme kamat paikoilleen, minkä jälkeen menimme
syömään ja iloitsemaan valashain näkemistä :P
Reilu viikko sitten
järjestimme rantabileet isoilla soundsysteemeillä, joihin osallistui
viitisenkymmentä ihmistä. Oli hienoa nähdä kuinka paikalliset osallistuivat tapahtuman
järjestelyihin. Ihmiset auttoivat discovalojen pystytyksessä, pitivät ruuan ja
juoman –myyntikojua ynnä muuta. PA:ta kasatessamme alkoi kuulumaan melkoista
sian avunhuutoa. Hän tiesi selvästi, mitä tuleman pitää. Minulle sanottiin,
ettei kannata katsoa, mutta mielenkiinnosta halusin nähdä miten sian teurastus
täällä tapahtuu. Pitäähän minun nyt pystyä sian viimeiset hetket näkemään jos
olen valmis myös syömään sianlihaa. Onhan se aika julmaa kuolla veitsi kurkulla
ilman tainnutusta, mutta julmempaa minusta olisi kuolla ahtaan karsinaelämän
jälkeen Suomessa naulapyssyn tainnutukseen ja sen jälkeen ties mitä (olette
ehkä nähneet karun totuuden joistakin Suomen teurastamoista, missä todistettiin
kuinka eläimet joutuivat kärsimään elämänsä viimemetreistä epäonnistuineista
tainnutuksista ja epäinhimillisestä kohtelusta).
Veri otettiin talteen, jota
käytetään blood porkin valmistuksessa (olen maistanut, mutten kyllä toista
kertaa), sisälmyksetkin otettiin kaikki tarkasti talteen. Kun sika oli nyljetty
ja suolistettu, törkkästiin hänelle bambukeppi kakkoseen ja suusta ulos, sitten
tulille. Poika pyöritteli possua tulilla ehkä kolmisen tuntia. Pintarusketus
oli hyvä, mutta liha vähän liian sitkeää minun suuhuni, onneksi en ottanut
muuta kuin maistiaisen kaverin lautaselta. Ilta sujui mukavasti seurustellen ja
siemaillen virvokkeita. Toimin myös toisena dj:nä, ja innostuin siitä hommasta
niin paljon, että olin miksauspöydän äärellä vääntelemässä namiskoita vielä
aamu seitsemältä, seuranani ainoastaan kaksi paikallista sissiä, ketkä
pystyivät pysyttelemään pystyssä yhtä pitkään kuin minä. Itse asiassa jatkoin
siitä päivää uiskennellen ja ottaen aurinkoa. Nukkumattomuus kuitenkin
kostautui seuraavina päivinä alavireisyytenä. Tänään kun meillä on Full Moon
karkelot, menen kiltisti nukkumaan viimeisten mukana. See YA! <3