perjantai 25. maaliskuuta 2016

Part 2...

23.3. – olen ollut vähän laiska. Muutaman viikon aikana yrittänyt lähes joka päivä saada itseäni kirjoittelemaan tänne miten päivät ovat vierähtäneet, mutta yritykseksi on jäänyt. Nyt kun on kulunut jo  kuukausi ensimmäisestä bloggauksestani, on aurinkorasvat jätettävä hyllylle ja keskityttävä kirjoittamaan.
Asun kahden tzekin ja yhden italialaisruotsalaisen vapaasukeltajan kanssa isossa omakotitalossa. Meininki on rentoa. Vuokraa maksan 200e kuukaudessa. Jokaisella on oma huone missä mukavasti köllötellä. Minulla on huoneessani jopa muovinen joulukuusi tekemässä oloni kotoisaksi. Kokkailemme useasti porukalla omassa keittiössä, koska ravintolassa syöminen on suht tyyristä. Monesti on kuitenkin laiskuus iskenyt ja tullut herkuteltua baarissa mm. Beef sisigiä (suht tulista naudanlihaa, jonka päälle pläjäytetään muna, mikä sotketaan kauttaaltaan) ja talon ykkössuosikkia burgeria, johon on kiva tursasta kunnolla bbq-soossia :P Annokset ovat n. 5€ luokkaa. Täällä Binucot beachilla on kolme ravintolaa. Yksi on nyt aussien pitämä paikka, missä en ehtinyt käymään ennen heidän sulkemistaan. Toinen on resortin omistajan äksypekan omistama rafla, missä olen käynyt vain kerran, ja viimeiseksi jäi, koska kana oli sitkeää ja perunat eivät olleet kypsiä. Kolmas, kaikkien suosikki on kahden saksalaisen pitämä ravintolabaari. Ainut baari koko saarella, mistä saa hanaolutta(0.5l 1,5€), ja vielä ihan suuhun käyppee! Ruoka on mainiota ja avonaisessa rantabaarissa viihtyisä olo ihmisen! Silloin tällöin laulamme videokea siellä. Kolmisen viikkoa sitten täällä oli pari norjalaista nuorta miestä. Oli viikonloppu ja fiilis alkoi kohota kaikkien laulaessa videokea. Norjalaiset pyysivät minut mukaan towniin baariin. Nousimme lava-autoon, ja katosta oli kiinni pitämistä, koska kuskilla oli selvästi enemmän kiire perille kuin meillä. Oli melkoisen hurjaa kapeilla mutkittelevilla teillä kun kuski paineli varmaan satasta parhaimmillaan. Mietin, että kohta varmaan tapahtuu jotain. Ei hetkeäkään kun vuohi käpsötteli rauhaksiin tien yli ja PUM! Suoraan auton alle. Kuski ei piitannut mitään vaan jatkoi kaahailua L Vuohi parkaa, mutta me selvisimme sentään ehjinnahoin perille. Baarissa soitti paikallinen coverbändi tuttuja kipaleita. Paikalliset tuntuivat olevan iloisia ja morjenstelivat meille baarissa. Itse jutustelin bändin laulajan kanssa musiikista heidän taukonsa aikana. Fiilistelimme, söimme ja joimme, minkä jälkeen oli palattava taas tuon hurjapään kyytiin. Paluumatka sujui sentään ilman kuolonkolareita.






Palaan muistelmissani nyt kuukauden takaiseen:
Lähdin jälleen Deon matkaan kalastajakylään Talisaihin. Kävimme kaupassa hakemassa rakennustarvikkeita kalastajakylän rantaan suunnitteilla olevaan uuteen majaan, jota Deo tulisi käyttämään tukikohtana turistien kanssa. Paku ahdettiin täyteen erinäistä rompetta, minkä jälkeen lähdimme etenemään satamaan. Perille saavuttuamme roudasimme veneestä kaiken tavaran rantaan odottelemaan seuraavan päivän rakennustalkoita. Istuimme iltaa rannalla ja Deo suunnitteli paikallisten kanssa mitä huomenna tullaan tekemään. Turinoitten jälkeen oli aika ripustaa hammocit ja käydä potslojjaa. Kipeän alaselän vuoksi ei meinannut uni tulla, mutta mikäs siinä oli makaillessa ja katsellessa merelle.
Aamulla alkoi kaivon rakennus. Deo suunnitteli, että hän tekee pienen keittiön bambumajan viereen, jotta voisi kokkailla turisteille retkien jälkeen, joten hän tarvitsi oman kaivon ja veden tiskejä varten. Pojat alkoivat kaivaa metri kertaa metri –kuoppaa minun toimiessa lähinnä työnjohtajana.  Oli lounaan aika. Kalastaja toi tuoreet fisut suoraan grillille. Kaloja ei perattu. Nähtävästi on suurta herkkua syödä kaikki mitä kalasta irtoaa lukuun ottamatta päätä ja ruotoja. Joukkoon liittyi iäkkäämpi mies, joka tervehdettyämme toisemme sanoi: ”Tom, when I came here and see you first time, I know we love eachothers. You love me, I love you. I feel it in my heart.” Tätä jatkui seuraavat parituntia, ja aina säännöllisin väliajoin hän kertoi saman asian ihan kuin ei olisi muistanut kertoneensa sitä jo aiemmin. En tiedä vaikuttiko asiaan se, että hän alkoi olla jo melkoisessa maistissa. Aina kun joku uusi henkilö tuli seuraamme mies sanoi: ”See my new friend Tom, we love eachothers!”. Mies kyseli olenko sinkku, hänellä olisi minulle tyttöystävä valmiina. Pyysi jo lähtemään hänen kanssaan kotiinsakin, mutta sanoin, että ehkä seuraavalla kertaa tulen tapaamaan hänen tyttäriään. Hän opetti minulle jo valmiiksi miten sanoa minä rakastan sinua ja kaunis Tagalon kielellä. ”Ma halkita, maganda”, siinä olivat ensimmäiset oppimani sanat, enkä ole muita juuri käyttänytkään tähän päivään mennessä, paitsi ”salamat”, mikä tarkoittaa kiitos.
Nykyisen bambumajan viereen alettiin suunnittelemaan uutta majaa. Tolpat pystytettiin  valmiiksi, kunnes yksi sisarkunnan maanomistajista ilmaantui paikalle. Nainen vaikutti hyvin kiihtyneeltä ja kävi pitkän väännön Deon kanssa. Kuulemma yksi neljästä sisaresta ei halunnut antaa lupaa uuden majan rakentamiseen heidän mailleen, ilman että saisi suurempaa vuokraa, mitä oli aiemmin sovittu. Nainen luuli, että minä olen valloittamassa heidän tiluksiaan, olenhan valkoinen, vaikutin rikkaalta J Kaivo oli jo lähes valmis ja majaa oltiin alettu rakentamaan, mutta lähtö tuli. Jouduimme roudaamaan kaikki rakennustarvikkeet pois heidän maapalstaltaan ja siirtymään 200m sivumpaan ystävällisemmän henkilön maille. Siellä oli valmiina jo isompi bamburakennus, mikä kuitenkin vaatii korjausta. Emme jääneet kalastajakylään pidemmäksi aikaa, vaan päätimme palata myöhemmin jatkamaan.
Paluumatkaamme valaisi täysikuu. Pysähdyimme pariin otteeseen ihailemaan kuinka nätisti kuu mollottikaan taivaalla. Palattuamme Binucot beachille oli aika laulella parit videoket ja mennä nukkumaan omaan petihin.








Kalastajan räpylä ja lasit
















Yksi kämppiksistäni Wildor kysyi haluaisinko oppia vapaasukeltamaan. Hän oli vasta valmistunut vapaasukellusohjaajaksi ja pyysi minua ensimmäiseksi oppilaakseen. Totta kai haluan kokea kaikkea uutta ja jännää, joten aloitimme kurssin. Vietimme aamupäivän teorioita opiskellen sekä hengitysharjoituksia tehden kuin kala kuivalla maalla. Mahdoinko pidättää hengitystäni 2min 30sek. Vedimme kumipuvut päälle ja siirryimme veteen.
Ensimmäiseksi Wil näytti minulle tekniikoita, miten pinnan alle tulee oikeaoppisesti siirtyä. Tein ensimmäiset harjoitussukellukset noin viiteen metriin ennen kuin siirryimme syvemmälle. Harjoittelin ensin sukeltamista pohjaan menevää narua hyväksikäyttäen. Naru on myös turva, jos pinnan alla tapahtuu kovia virtauksia, niin narusta vetämällä saa itsensä takaisin pintaan helpommin. Seuraavaksi harjoittelimme duck diveä. Siinä sukelletaan narun vieressä räpylöitä käyttäen. Kun olin muutaman kerran käynyt pinnan alla pyörähtämässä, päätin kokeilla vähän syvemmälle. Rentouduin pinnalla, hengittelin rauhaksiin, hain rauhallista olotilaa aloittaakseni sukelluksen. Vedin massun täyteen ilmaa ja vielä viimeiseen asti rintaan ja pulahdin pinnan alle. Saavutin 10 metrin rajan, joka oli merkattu tennispallolla, mutta olisin halunnut mennä vielä vähän syvemmälle. More is more! Päätin kuitenkin noudattaa kurssin normeja ja käännyin takaisin pintaan. Ei tuntunut, että happi olisi loppu, joten tiesin, että seuraavalla kertaa 15 metrin rajapyykki on suht helposti saavutettavissa. Sukellusten jälkeen harjoittelimme vielä rescueta, miten toimia jos kaveri menettää tajuntansa. Wil sanoi, että olin helppo ja hyvä oppilas, siitä on hyvä jatkaa. Kurssin teoriaosuus kesti n. 4 tuntia ja vedessä olimme pari tuntia. Suosittelen kokeilemaan! Nyt olen AIDA:n virallistama vapaasukeltaja.




No mitä muuta me täällä oikein puuhaamme:
On tullut vapaasukelleltua, snorklailtua, laitesukellettua, retkeiltyä metsässä, lenkkeiltyä, joogattua, lueskeltua, jamiteltua ja lauleskeltua. Skootterilla on ollut mukava pörrätä towniin ostoksille ja hierontaan. Kerran on käyty myös punttisalilla siellä, minkä jälkeen oli mukava ottaa tunnin kokovartalohieronta 4 euron hintaan! Paikallisella torilta olemme ostaneet pääasiassa vihanneksia, koska päivän paahteessa ollutta lihaa ei tee mieli suuhunsa pistää. Kalat makaavat ilman jäätä sisukset perkaamattomana ja kaikkialla pyörii kärpäsiä, NAM NAM! Ehkä sen vuoksi olen kerrankin säästynyt perinteiseltä ulkomaanmatkan mahataudilta, koska ei ole tullut pistettyä suuhun muuta epäilyttävää kuin katukioskista ostamani uppopaistettu tikku, minkä kuulin syödessäni sen olevan kanan suolta. En edes viitsinyt kysyä mitä ne uppopaistetut pallukat pitivät sisällään, joilla sen jälkeen herkuttelin.
Ai niin, reissun alkuvaiheilla Deo esitteli minulle vaimonsa, joka oli myymässä kadulla paikallisten herkkua Ballotia. Ballot on kananmuna, jossa on johonkin asteeseen kehittynyt sikiö. Munasta avataan kärki, laitetaan vinegaria kyytipojaksi ja ryystetään liemi. Sen jälkeen lisätään suolaa ja vinegaria, ja haukataan epämääräisestä mustahkosta klöntistä palanen. Näky oli ällöttävä, eikä makukaan kauheasti kehoittanut jatkamaan, mutta kohteliaisuuttani söin kaiken. Suomalainen Moon sanoi, että se on samalla tavalla heille herkku kuin meille karjalanpiirakka. No, kaikilla on mieltymyksensä… Palanpainikkeeksi on toisinaan tullut (vapaa-ajalla) jokunen 1.5 euron iso hanakin lipastua. Kantaravintolamme on saaren ainoa josta saa hanaolutta. Heiltä löytyy mielikseni myös karaokelaitteet :)




Kaksi viikkoa sitten pääsimme ensimmäisen kerran laitesukeltamaan. Saarella asuu Sveitsiläislähtöinen mies Heinz, kenellä on oma kompressori ja pelit ja vehkeet. Hän tuli hakemaan meitä ja tarjosi meille sukellusretken veneellään. Seurailin vierestä kuinka hän täytti sukellustankkeja mitä ihmeellisempiä härveleitä käyttäen. Keli oli suloinen ja odotukset kovat, koska olin odottanut laitesukeltamaan pääsyä jo pitkään. Viime sukelluksistani Kroatiassa on jo lähes kaksi vuotta, joten halu päästä itse asiaan oli melkein kuin innokkaalla neitsytpojalla.
Laivapojat auttoivat meitä kantamusten kanssa, jonka jälkeen pääsimme starttaamaan hienolla paatilla. Aurinko kimalteli vedenpinnassa, jylhät kallionseinämät olivat näyttäviä, olo oli odottava. Veneilimme lähelle omaa tukikohtaamme Binucot beachia. Muistin jopa perusjutut laitteiden kytkennästä ja sain itseni valmiiksi – oli aika läsähtää veteen. Minulla oli 8kg painovyö, mutta en meinannut millään vajota pinnan alle. Sanoin jo tänne lähtiessä, että mahtaa olla melkoinen näky kun suomalainen valas rantautuu Filippiineille. Siinä se nyt killui pinnalla vaikka tarkotus oli sukeltaa. No, otin kaksi kiloa lisää painoja, ei vaikutusta. Lopulta minulla oli 12kg lisäpainoja, ja vihdoin aloin vajota.  Hengitys kävi raskaaksi ja fiilikset olivat melkein samat kuin seitsemän vuoden takaa ihka ensimmäisellä sukelluksella Kambodzassa, missä suoritin Advanced Open Water –kurssini. Päästyämme pariin kymmeneen metriin hengitys alkoi rauhoittua ja jännitys pikkuhiljaa kaikota kun näin taas jotain muutakin kuin sumuista vettä. IHANAA, totesin, kun tajusin olevani pitkästä aikaa meren rauhassa ajatuksissani vain se, mitä teen nyt. Katselimme koralleja ja erilaisia kaloja noin puolen tunnin ajan, jonka jälkeen nousimme takas veneeseen odottelemaan toista sukellusta.
Siirryimme etäämmälle Binucotista kallionseinämien viereen etsimään luolaa. Toisen sukelluksen aikana fiilikseni oli jo paljon rauhallisempi ja sukellus tuntui rennolta. Oli melko nättiä sukellella koralliseinämän vieressä, mikä jatkui syvyyksiin. Käväisin 34 metrissä, ja halu oli painua syvemmälle, mutta Chloe vinkkasi että tuleppa takaisin ylöspäin, jolloin muistin, että AOW-luokituksella on lupa mennä vain 30 metriin. No, kaikki kielletty tuntuu aina kiehtovammalta… Emme löytäneet luolaa, mutta luolan kaltaisen paikan. Sukelsimme kallioiden alle, missä näkyi reikä kallioissa, mistä aurinko kivasti pilkisti valaisten spottimme. Siisti paikka! Siellä vettä oli vain 3-6 metriin, joten käännyimme takaisin syvemmille vesille. Hauskan näköisiä kaloja ja muita pikkuotuksia aina muutamista millimetreistä isompiin vonkaleisiin. 34 minuutin sukelluksen jälkeen palasimme syömään eväitä ja lähdimme takaisin Heinzin tiluksille.























First Byddy Diversin shoppi oli resortilta vuokralla. Olen päässyt todistamaan pariin otteeseen omistajan äkäistä käyttäytymistä, koska hänen mielestään häntä ei arvosteta. Hän uhkaili, ettei kukaan tule onnistumaan bisneksissään tällä rannalla, hän pitää siitä huolen. Hän vaikuttaa olevan jonkinlainen rannan omistaja omien puheidensa mukaan, koska oli täällä kuulemma ensimmäinen.  Erimielisyydet ovat johtuneet rahasta. Toisella kertaa kun hän tuli huutamaan, silloin oli aika pakata kimpsut ja kampsut kasaan, ja siirtää ne pois hänen tiloistaan. Aloin jo miettiä, mitä työssäoppimisestani tulee täällä kun meininki on tällaista. Aloin harkitsemaan siirtymistä Thaimaahan jos saisin sieltä harjoittelupaikan. Olisin päässyt vaihtamaan Koh Tao Diversille tai Phukettiin First Buddylle, mutta esteeksi tuli raha L Lentoliput kustansivat liikaa, eikä Visaluottoni ole loputon. Olisi myös ollut kuluttavaa reissata kaksi päivää suuntaansa ja menettää n. 4 vuorokautta reissaamiseen jäljellä olevasta kuukaudesta. Päätin siis jäädä tänne auttamaan uuden shopin pystyttämisessä. Paikka on valittu mihin shoppi tulee vuokralle, nyt on vain kysymys milloin alkaa tapahtua.

Pari viikkoa sitten kävimme paikallisten opastamana tutkimassa kahta lepakkoluolaa. Ensimmäinen oli suht lähellä taloamme, mutta toisen saavuttamiseksi piti samoilla ylös vuoren päälle ja sieltä jonkin matkaa alas, tulipa kuntoiltua! Luolat olivat nättejä, lepakoita lenteli runsaasti. Palattuamme retkeltä vierailimme paikallisen perheen pihalla, jossa narttu imetti pentujaan, kana juoksenteli tipujensa seuraamana, vuohet kipittelivät keskenään, kissa kehräsi jaloissa, apina hyppi narun päässä. Kaikkea kanssa! J Wil nosti yhden nuorukaisen kilipukin syliinsä ja sai näyttävät peräpäänruilautukset rinnuksilleen :D Apina oli hassu, läpsytteli jopa koiraa persiille.


























Helpompikulkuiseen lepakkoluolaan menimme maksavien venäläisturistien kanssa. Matka ei ollut niin rasittava ja sijaitsi lähempänä rantaa. Se oli ehkä vaikuttavin luola kaikkine onkaloineen. Yksi turisteista ei uskaltautunut luolaan ollenkaan.






Vihdoin ja viimein saimme ensimmäiset neljä maksavaa asiakasta sukeltamaan. Ensimmäisen sukelluksen teimme aamulla suoraan rannasta tutkien lähialueen koralleja ja kaloja reilussa kymmenessä metrissä. Kaikki sujui hienosti ja porukka oli tyytyväistä. Toiseen sukellukseen lähdimme veneellä vähän etäämmäs kallionseinämien viereen. Juuri kun olimme laskeutuneet reiluun viiteen metriin, yksi sukeltajista vinkkasi, että vilasehan taaksesi.  Käännyin rauhaksiin ja sydämeni meinasi pysähtyä nähdessäni valashain uiskentelevan viiden metrin päässä minusta. Naamani olisi ollut varmaan hyvin kuvauksellinen juuri tuona hetkenä. Hetken järkytyksen jälkeen tajusin, ettei tuo noin seitsemän metrinen fisu tee minulle pahaa, joten aloin liikkumaan sitä kohti, mutta se katosi yhtä nopeesti kuin oli tullutkin. Huisi näkymä, huisi kokemus! Jatkoimme sukellusta fiiliksissä. Yhdellä sukeltajista oli ongelmia paineentasauksen kanssa. Hän alkoi hengittää raskaasti ja menetti nopeasti neljäsosan tankkinsa ilmasta. Chloe pyysi hänet sukeltamaan vierellään ja antoi oman vararegulaattorinsa, jotta tämä pystyisi sukeltamaan yhtä pitkään muiden kanssa. Ongelmat jatkuivat paineentasauksen kanssa, ja lopulta hänelle tuli verta maskiin. Chloe vei pariskunnan pinnalle ja minä jatkoin sukellusta toisen pariskunnan kanssa. Näin hienoja ilmiöitä koralliseinämässä sekä monta uutta kalalajia, jotka maastoutuivat värityksellään koralleihin. Reilun puolen tunnin sukelluksen jälkeen palasimme pinnalle fiilistelemään näkemäämme valashaita. Chloe sanoi, ettei ole koskaan kuullut näillä seuduin kenenkään nähneen sellaista. Paineentasauksesta kärsivälle ei kuitenkaan sattunut verta vuotavaa nenää enempää. Hän meni lääkitsemään itseään baariin sen rannalle päästyämme. Chloen kanssa pesimme ja järjestelimme kamat paikoilleen, minkä jälkeen menimme syömään ja iloitsemaan valashain näkemistä :P 






Reilu viikko sitten järjestimme rantabileet isoilla soundsysteemeillä, joihin osallistui viitisenkymmentä ihmistä. Oli hienoa nähdä kuinka paikalliset osallistuivat tapahtuman järjestelyihin. Ihmiset auttoivat discovalojen pystytyksessä, pitivät ruuan ja juoman –myyntikojua ynnä muuta. PA:ta kasatessamme alkoi kuulumaan melkoista sian avunhuutoa. Hän tiesi selvästi, mitä tuleman pitää. Minulle sanottiin, ettei kannata katsoa, mutta mielenkiinnosta halusin nähdä miten sian teurastus täällä tapahtuu. Pitäähän minun nyt pystyä sian viimeiset hetket näkemään jos olen valmis myös syömään sianlihaa. Onhan se aika julmaa kuolla veitsi kurkulla ilman tainnutusta, mutta julmempaa minusta olisi kuolla ahtaan karsinaelämän jälkeen Suomessa naulapyssyn tainnutukseen ja sen jälkeen ties mitä (olette ehkä nähneet karun totuuden joistakin Suomen teurastamoista, missä todistettiin kuinka eläimet joutuivat kärsimään elämänsä viimemetreistä epäonnistuineista tainnutuksista ja epäinhimillisestä kohtelusta).
Veri otettiin talteen, jota käytetään blood porkin valmistuksessa (olen maistanut, mutten kyllä toista kertaa), sisälmyksetkin otettiin kaikki tarkasti talteen. Kun sika oli nyljetty ja suolistettu, törkkästiin hänelle bambukeppi kakkoseen ja suusta ulos, sitten tulille. Poika pyöritteli possua tulilla ehkä kolmisen tuntia. Pintarusketus oli hyvä, mutta liha vähän liian sitkeää minun suuhuni, onneksi en ottanut muuta kuin maistiaisen kaverin lautaselta. Ilta sujui mukavasti seurustellen ja siemaillen virvokkeita. Toimin myös toisena dj:nä, ja innostuin siitä hommasta niin paljon, että olin miksauspöydän äärellä vääntelemässä namiskoita vielä aamu seitsemältä, seuranani ainoastaan kaksi paikallista sissiä, ketkä pystyivät pysyttelemään pystyssä yhtä pitkään kuin minä. Itse asiassa jatkoin siitä päivää uiskennellen ja ottaen aurinkoa. Nukkumattomuus kuitenkin kostautui seuraavina päivinä alavireisyytenä. Tänään kun meillä on Full Moon karkelot, menen kiltisti nukkumaan viimeisten mukana. See YA! <3






torstai 25. helmikuuta 2016

Koitetaanpa saaha alkuun...



Nyt on vierähtänyt reilu viikko siitä kun saavuin Filippiineille. Kerrottakoon hieman miten ensimmäinen viikko täällä on vierähtänyt...
Lennot vaihtoineen kesti melkein 30h määränpäähäni Tablakseen, joten nuppi kävi vähän hitaalla saapuessani Rombloniin Binucot beachille. Kävelin suoraa päätä rannalle ja oitis pulahdin mukavan vilpoisen lämpöiseen veteen. Oloni oli utuisen unenomaisen rauhallinen.

Litkittyäni jokusen tervetuliaisolusen päätin mennä lepäilemään, kun silmät pysyivät vielä hitusen auki ja jaksoin omin jaloin kävellä pimeän metsän läpi jyrkkää oikopolkua majapaikkaamme. 

Nukuin makiat 14h, ja aamulla kävellessäni parvekkeelle auringon ottaessa minut lämpimin sylein vastaan, tunsin kauneutta, hymy valtasi minut.  Ensimmäinen päivä meni rannalla Red Hot Chili Peppersin laulajasta kertovaa kirjaa lukien ja hankkien pohjarusketusta.



Toinenkin yö taisi mennä kellon ympäri nukkuen, minkä jälkeen tunsin jo oloni miltei normaaliksi – oli aika tarttua arkeen.
Paikalle saapui suomalainen gupsy, nimeltään Moon. Yhdessä paikallisen oppaan Deon ja Moonin kanssa lähdimme yön yli kestävälle retkelle pienelle kalastajakyläsaarelle. Ajomatka oli suht pitkä, ja matkasta teki hauskemman se, että Deon pakussa sivuovi puuttuu kokonaan, eikä turvavöitä ole. Oli turvauduttava pitämään kattokiinnikkeistä pysyäkseen autossa mutkittelevilla teillä. Saavuttuamme satamaan oli aika siirtyä veneeseen.
Moottoriveneen prutkuttaessa kovaa meluaan illan hämärässä oli fiilikset korkeaalla mitä tuleman pitää. Saavuimme perille Talisaan, yö valtasi pimeydellään kuun valaistessa askeliamme. Rannan perältä löytyi pieni bambumaja, joka näytti siltä missä haluaisin viettää aikaa enemmänkin. Laitoimme rommipullon kiertämään paikallisten venepoikien kanssa, olimmehan juuri olleet meriretkellä. Yölliset kuun valaisemat näkymät olivat mahtavat, ja tunsin, että tämä on yksi elämäni hienoimmista hetkistä ja illoista, minkä tulen muistamaan. Nautintoaineet nautiskeltuamme illan kruunasi hammockissa köllöttely ja tuijottaminen merelle, olo siinä hetkessä. 




Aamulla reilun 6h unien jälkeen en millään meinannut jaksaa nousta pois riippukeinustani. Kello oli vasta 6:30 ja aikaisempana kahtena ”aamuna” olin noussut klo 12-15 aikaan, joten tunsin oloni kankeaksi.  Instancoffeet naamaan ja meren heräilyä katsellessa aloin itsekin saamaan silmiäni auki. Kalastajat olivat jo nousseet aiemmin nostamaan päivän saalista, jota myöhemmin pääsimme nautiskelemaan. Kalastajakylän perheen pöytä oli katettu tuoreesta kalasta, kanasta ja veripossusta. Söimme yhdistetyn aamiaislounaan ja aloimme valmistautua päivän retkelle.



Saimme seuraksemme viisi turistia, ja oli ensimmäinen päivä kun pääsin kunnolla työssäoppimaan. Oppaamme Deo vei meidät veneretkelle kiertelemään saaria ja näkemään kauniita maisemia. Retki sisälsi uimista, snorklausta, kapuamista kallion päälle ja maastoruokailun. 



 






Otettuamme rennosti ruokailun päälle aloimme pakkailemaan tavaroita kasaan ja siirtymään takaisin veneelle...






Porukasta löytyi syntyperäinen jenkki, jonka vanhemmat omistavat Tablaksessa ison huvilan. Hän kutsui meidät luokseen laulamaan karaokea ja viettämään iltaa. Ajellessamme kohteeseen tajusin vieressäni istuvan paikallisen pojan olevan homppeli kun hän laski kätensä reidelleni ja hymyili niin nätisti minulle. Kiitos, mutta ei tällä kertaa… 



Paikalla odotti kunnon kattaus herkkuja, juomapuoli oli kunnossa ja illan hittituote oli iso karaokemasiina, josta löytyi paikallisten laulujen lisäksi mm: Michael Jacksonia, Nirvanaa ja Alice Cooperia. Ette olisi haluaneet olla kuulemassa kuinka lauloin, tai yritin laulaa, Poisonia! ;| 



Yöllä palattuamme tukikohtaamme olin jo niin väsynyt, etten jaksanut kivuta kallioita pitkin taloomme, joten päätin jäädä rannalle nukkumaan. Löysin puiden suojasta hammockin ja kellahdin siihen tyytyväisenä. Yöllä heräsin kylmissäni tuulen puhaltaessa niin villisti, mutta eipä ollut ainakaan itikoita kiusaamassa!

Aamulla (päivällä) puolestaan heräilin auringon paahtaessa suoraan majapaikkaani, ja hiki alkoi virrata – tuskallista. Oli pakko käppäillä suoraan mereen viilentymään…